Onnenpanda.

Sanna Salminen


Rennomman kehon ja mielen puolesta.

Olin pohtinut yritykseni nimeksi myös Onnenbambua. Ystäväni Dianan mukaan pandathan ovat rentoja ja leppoisia olemukseltaan - kuin juuri hieronnasta tulleita. Siinä se nimi sitten oli. Rakas perheenjäsenemme Nipsu-kissa toimii myös jokapäiväisenä muistuttelijana ja mallina tällä rennomman kehon ja mielen tiellä. 

Valmistuin koulutetuksi hierojaksi vuonna 2011 ja Shindo hoitaja/kouluttajaksi 2015.  Olen opiskellut viime vuosina työn ohella yhteisöpedagogiksi. Hierojan ammattitaitoa olen vuosien varrella täydentänyt mm. raskaushieronnan sekä lihaskalvo- ja venytyshieronnan koulutuksiin osallistumalla. 

Luonto yhdistää myös meitä kaikkia. Tutkimukset luonnossa olemisen hyvinvointia ja terveyttä edistävistä vaikutuksista ovat kiistattomia. Shindoa on kokeiltu myös metsäpoluilla ja luontoympäristöissä! Shindo menetelmänä kehittyy jatkuvasti. Kuratomi Jomon Shindosta voit lukea lisää ajankohtaisia tietoja yhdistyksen sivuilta.

Klassinen hieronta ja Shindo hoitomuotoina täydentävät luontevasti toisiaan. Pienryhmissä Shindo on parhaimmillaan sekä toimii erinomaisesti myös yksilöhoitomuotona. Asettuminen oman kehon ja hengittelyn äärelle alkaa luonnollisesti rauhoittaa ihmisen kehoa ja mieltä tukien palautumista. 


Sanna <3


Tunnelmia&kuvia Onnenpandan Facebookista vuosien varrelta.